EMUTE-MUSIIKKITEKNOLOGIASIVUSTO
Emute

2. Äänilevyt

Kirjoittanut Arto Ruotsala | 04.03.2014

Äänilevyllä tarkoitetaan äänen tallentamiseen tarkoitettua levyä. Erilaisia äänilevyjä ovat esimerkiksi gramofonilevy, vinyylilevy, CD-levy ja DVD-levy. Ääniteteollisuus syntyi 1800-luvun lopussa ja alkoi kasvamaan 1900-luvun alkupuolella.

GRAMOFONIN KUVA

Äänilevyn historiaa

Vuonna 1877 Thomas Edison keksi kuinka ääntä voidaan tallentaa. Hän pystyi tallentamaan puhetta teräslieriössä olevalle tinapaperille suppilon avulla. Keksinnölle hän antoi nimen 'fonografi' ja se patentoitiin välittömästi. Äänen taltioiminen ja sen toistaminen laitteella oli aikamoinen ihme. Laite oli Suomessa nähtävissä ensimmäistä kertaa vuonna 1879 Helsingin yliopistotalolla markan sisäänpääsyä vastaan. 

Vuonna 1887 Emil Berliner patentoi gramofonin. Sen toimintaidea muistutti jo 1900-luvun puolivälissä ilmestynyttä vinyylisoitinta: neula kulki litteässä levyssä lukien äänen värähtelyä. Ideana oli jo tuottaa levyjä teollisesti. Levyjä painettiin aluksi kumille, kirjelakalle ja lasille, mutta 1890-luvun lopussa päädyttiin sellakkamassaan. Ääniteteollisuus saikin alkunsa vuonna 1889.

Äänilevyn alkuvaiheessa levyt olivat huonolaatuisia ja esiintyjäksi kelpasikin lähes kuka tahansa. Äänilevyt olivat huonolaatuisia pääasiassa äänitystavan vuoksi; soittajan tai laulajan täytyi olla lähellä suppiloa joka taltioi äänen. Alkuaikoina levyt olivat pääasiassa puhetta ja oopperaa, mutta myöhemmin tuli mukaan myös orkesterimusiikki. Vuonna 1917 julkaistiin 'uutta musiikkia', kun Original Dixieland Jass Band julkaisi äänilevyn, joka onkin ensimmäinen julkaistu jazz-levy. Vuosisadan vaihteessa myös levysoittimet kehittyivät parempaan suuntaan.

Vuonna 1924 Western Electric esitteli mikrofonin, joka mahdollisti uuden, sähköisen tavan tallentaa ääntä. Äänitteiden laatu parani huomattavasti, kun mikrofonin käyttö mahdollista uusia tapoja äänittää musiikkia. Tämä kiihdytti levymyyntiä huomattavasti. Uusia levymerkkejä perustettiin jatkuvasti lisää ja viihdemusiikki alkoi saamaan myös enemmän jalansijaa. Musiikki alkoi olla suuri osa nuorisokulttuuria.

Vuonna 1948 esiteltiin uusi levytyyppi LP, jonka valmistamisessa käytettiin vinyylia. Se oli aikaisempiin materiaaleihin verrattuna huomattavasti parempi. 1963 markkinoille tuli kasettinauhurit, jotka tosin olivat alkuvaiheessa kelvottomia ja kalliita. Myöhemmässä vaiheessa niitä kehiteltiin ja niistä tuli suosittuja mm. 'automankkojen' yleistyessä. Kasetit olivat halpoja, mutta eivät niin kestäviä kuin vinyylit. Monet artistit saivat tunnettavuutta kun kasetteja sai halvalla huoltoasemilta ja marketeista.

Vuonna 1979 Philips ja Sony esittelivät uuden kehitteillä olevan tavan tallentaa ääntä: CD-levyn. CD:n maailmanensi-ilta oli Tokiossa 1982 ja Euroopassa levy otettiin vastaan 1983. Äänitteet siirtyivät nyt digitaaliseen muotoon, mikä oli mullistus ääniteteollisuudelle. CD-levy oli kaupallisesti hyvin kannattava. 2000-luvulla CD-levyjä on seurannut muut digitaalisen äänen tallentamisen muodot (mm. DVD-levy, pakattu ääni).

Lähteet

Musasto - http://musasto.wordpress.com/2010/10/22/aanilevyn-historia

Wikipedia - http://en.wikipedia.org/wiki/History_of_sound_recording

 

KUVAT LEVYISTÄ (GRAMOFONILEVY, LP-LEVY, CD-LEVY JA DVD-LEVY)

Tietoa äänilevyistä

Analogiset äänilevyt

Gramofonilevy, sellakkalevy, eli epävirallisesti savikiekko, jota käytettiin 1880-luvulta 1960-luvulle asti. Savikiekkojen pyörintänopeus on yleisimmin 78 kierrosta minuutissa. Sellakkalevyt ovat LP-levyjä painavempia ja paksumpia, mutta huomattavasti särkyvämpiä esimerkiksi pudotessaan. Levyjen laatu vaihtelee, mutta parempilaatuisissa levyissä taajuusvaste on n. 100-5000 Hz. Savikiekkolevyn äänelle on tyypillistä taustakohina ('hiss') ja muut pienet häiriöäänet.

LP-levy eli vinyylilevy on polyvinyylikloridista valmistettu levy, joka on tullut uudestaan muotiin 2000-luvulla erityisesti analogisen äänen kannattajien keskuudessa. Vinyylilevyn molemmille puolille voidaan tallentaa ääntä. Vinyylilevy kuluu soitettaessa ja on alttiimpi naarmuille kuin esimerkiksi CD-levy.

Digitaaliset äänilevyt

CD-levy mahdollistaa äänen tallentamisen digitaalisesti. Levylle mahtuu tavallisesti 74 minuuttia ääntä, mutta tallennustekniikan kehittyessä kapasiteetti on noussut 80 minuuttiin. Ääni tallennettaan 44,1 kHz näytteenottotaajuudella ja 16-bitin resoluutiolla, mikä sovittiin 1980-luvun alussa kun CD-levyä kehitettiin.

DVD-levyä käytetään yleisimmin videokuvan ja äänen tai tiedon tallennukseen. Se on kapasiteetiltaan moninkertainen CD-levyyn verrattuna. DVD-levylle ääni tallennetaan 48 kHz näytteenottotaajudella ja 24-bitin resoluutiolla, mikä on hieman CD-levyä korkeampi. CD-levyn ja DVD-levyn äänenlaadullista eroa on kuitenkin hyvin vaikea huomata.

Katso myös