EMUTE-MUSIIKKITEKNOLOGIASIVUSTO
Emute

1. Musiikin jakelukanavat

Kirjoittanut Arto Ruotsala | 20.02.2014

3 KUVAA - itunes-, spotify- ja youtube-logot

Musiikkibisnes on kokenut isoja muutoksia viimeisen kymmenen vuoden aikana. Digitaalinen musiikkiformaatti on noussut suureen asemaan ja perinteisten äänilevyjen myynti on laskenut merkittävästi. Musiikkituottajat (http://www.ifpi.fi) -sivuston tilastojen mukaan esimerkiksi CD-levyjen myynti on laskenut Suomessa lähes puolet kymmenessä vuodessa (tarkasteluväli 2003-2013). Toisaalta verkkomusiikin julkaisemisesta on tullut entistä helpompaa ja kannattavampaa - iTunes, Spotify ja Youtube ovat luoneet uudet puitteet digitaalisen musiikin jakelulle. Onko musiikin jakelu edelleen murrosvaiheessa?

Musiikkia jaetaan kasvavassa määrin digitaalisesti eri internet-palveluiden kautta. Ostaessasi levyn tai kappaleen verkkopalvelusta, saat ladattua sen yleensä mp3-muodossa ja tallennettua tietokoneelle, puhelimeen tai muuhun tiedostomuotoa tukevaan soittimeen. Tyypillisesti hinta liikkuu euron molemmin puolin, jolloin yhden kappaleen ostamisen kynnys on matala. Veloitus tehdään automaattisesti luottokortilta, jonka tiedot käyttäjä on luovuttanut palveluun. Saat haluamasi musiikin muutamassa minuutissa ja voit kuunnella sitä paikasta tai ajasta riippumatta.

Cd-levyjen myynti on romahtanut viimeisen kymmenen vuoden aikana ja pienet levykaupat ovat lähes kokonaan kadonneet kaupunkikuvasta. Tehokkaan musiikin pakkaamisen ja nopeiden tietoliikenneyhteyksien ansiosta, musiikkia ladataan kasvavassa määrin verkosta. Digitaalinen musiikki on myös näyttänyt huonot puolensa; vielä 2000-luvun alkupuolella levy-yhtiöt olivat vaikeuksissa vähäisten myyntien ja verkkopiratismin, eli laittoman musiikin lataamisen takia. Tämän seurauksena Applen iTunes Store -musiikkiverkkokauppa julkaistiin huhtikuussa 2003 ja se sai palvelun julkistamiseen mukaan viisi suurta levy-yhtiötä. Palvelun ideana oli saada musiikin myynti taas nousuun. Yritys onnistui hyvin ja sen voidaan osittain sanoa pelastaneen musiikkibisneksen. Digitaalisen musiikin myynnin määrä on jatkanut kasvuaan vuosi vuodelta. Monet artistit julkaisevat musiikkinsa nykyään ainoastaan digitaalisina julkaisuina. Musiikkia myy digitaalisesti myös mm. 7digital, Amazon MP3 ja Google Play -palvelut.

Musiikkia kuunnellaan nykyään myös paljon suoratoistona. Musiikkia ei halutessaan tarvitse ladata omalle koneelle tai laitteelle vaan se voidaan toistaa suoraan verkosta. Palvelut tarjoavat omat sovelluksensa ja useimmat niistä ovat saatavilla jopa älypuhelimiin. Spotify oli ensimmäinen maailmalaajuinen musiikin suoratoistopalvelu, joka maksoi korvauksia levy-yhtiöille ja artisteille. Palvelu on saanut paljon kritiikkiä siitä, että korvaukset ovat pieniä ja artistit itsessään saavat mitättömiä osuuksia toistoista. Viime vuosina käyttäjämäärien lisääntyessä myös Spotifyn maksamat korvaukset ovat kääntyneet nousuun. Syyskuussa 2010, Spotify-palvelulla oli jo 10 miljoonaa käyttäjää ja palvelussa oli 10 miljoonaa kappaletta (lähde http://www.wired.co.uk/news/archive/2010-09/15/spotify-milestones). 

Katso myös