EMUTE-MUSIIKKITEKNOLOGIASIVUSTO
Emute

4. Musiikin kopiointi ja piratismi

Kirjoittanut Arto Ruotsala | 17.03.2014

KUVA PIRAATTIKOPIOSTA (referenssikuva: http://i1.sndcdn.com/avatars-000018689584-uqri96-crop.jpg?164b459)

Musiikkia on kopioitu kuluttajien keskuudessa jo kasettinauhureiden aikoina, mutta digitaalisen ääniformaatin tuleminen on lisännyt musiikin kopiointia moninkertaisesti. Syy on yksinkertainen - digitaalisen tiedon siirtäminen ja kopioiminen on nopeaa ja virheetöntä. Musiikin kopiointi on sallittua omaan käyttöön, mutta valitettavasti suuri osa on edelleen laittomasti levitettyä.

Musiikin kotikopiointi on hyvin yleistä. Ostaessamme musiikin digitaalisessa muodossa on tavallista että siirrämme sen usealle laitteelle. Tällainen kopiointi, joka on rajattu omaan tai lähipiirin käyttöön, on sallittua. Yksityisen kopioinnin edellytyksenä on kuitenkin, että musiikki on ostettu laillisesta lähteestä. Laillisia lähteitä ovat mm. aidot (alkuperäiset) CD-levyt, lailliset verkkomusiikkikaupat ja tekijänoikeusmaksut hoitavat televisio- ja radiolähetykset. Laittomia lähteitä ovat sen sijaan fyysiset piraattitallenteet sekä verkossa jaettu laittomasti kopioitu musiikki. Myös videon tai musiikin lataaminen Youtubesta on laitonta, koska se rikkoo palvelun tekijänoikeussääntöjä.

Kaupallisen musiikin kopiointi julkiseen esittämiseen tai myyntiin on laitonta. Ostettua musiikkikappaletta ei saa käyttää esimerkiksi oman videon taustalla, jonka aikoo ladata verkkoon. Vaikka video olisikin itse tehty, kaupallisen musiikin käyttö siinä ei ole sallittua. Tässä tapauksessa kappale, jonka oikeuksia sinulla ei ole, siirtyy julkisesti jaettavaksi videosi mukana. Jos musiikkia haluaa käyttää julkisessa tilaisuudessa, esim. DJ-keikalla, on musiikin esittämiselle anottava lupa Teostolta ja Gramexilta.

Oman musiikin julkaiseminen ja kopiointi on sen sijaan täysin laillista ellei taustalla ole muita tahoja, joilla on oikeuksia musiikkiisi. Jos julkaiset oman kappaleen, voit ladata sen verkkoon levitettäväksi tai kopioida vapaasti CD-levyille. Omaa musiikkiasi voit siis käyttää esimerkiksi videosi taustalla, koska omistat kappaleesi kaikki oikeudet. Kun musiikkisi muuttuu kaupalliseksi ja mukaan tulee esimerkiksi levy-yhtiö, on selvää ettet voi kopioida musiikkiasi enää vapaasti. Tällöin musiikin jakelun ja myynnin hoitaakin yleensä levy-yhtiö. Musiikin luvista ja tekijänoikeuksista voit lukea lisää tekijanoikeus.fi -verkkosivuilta tai kysyä Teostolta ja Gramexilta.

Teosto - http://www.teosto.fi

Gramex - http://www.gramex.fi

Katso myös