EMUTE-MUSIIKKITEKNOLOGIASIVUSTO
Emute

2. Stereo- ja monoääni

Kirjoittanut Arto Ruotsala | 02.08.2013

Käydään läpi lyhyesti mitä tarkoitetaan stereo- ja monoäänellä musiikkiesimerkkien avulla. Stereoääni on nykyisin käytetty äänen toistamistapa lähes kaikkialla - monoääni on vanhempi, mutta joissain tapauksissa edelleen käytössä oleva tekniikka.

Stereofoninen ääni

Stereoääni muodostuu kahdesta äänikanavasta ja kaiuttimesta (vasen ja oikea). Se mahdollistaa äänen tilavaikutelman. Stereoäänellä voidaan luoda vaikutelma, että ääni tulee eri suunnista niin kuin luonnollisestikin kuultaessa. Ihmisellä on kaksi korvaa, joten voidaan ajatella että myös kuulemme "stereona". Stereoäänen synnyttämän tilavaikutelman voi ajatella myös syvyyssuunnassa, minkä viime kappaleessa jo opimme. Stereoääni patentoitiin 1930-luvulla ja sitä käytetään nykyään mm. musiikkilevyillä, radiossa, televisiossa ja elokuvateattereissa. 

Monofoninen ääni

Monoääni muodostuu yhdestä äänikanavasta eli se voidaan toistaa yhdellä kaiuttimella. Yksi äänikanava voidaan toistaa myös kahdella kaiuttimella, mutta tilavaikutelmaa ei synny kuten stereoäänessä. Ääni kuulostaa kuin se tulisi keskeltä. Monoäänilevyt vallitsivat äänilevymarkkinoilla 1900-luvun puoleen väliin asti.

Seuraavassa ääniesimerkissä Haydnin pianokappale. Stereo- ja monoääni vuorottelevat kappaleen aikana. Tunnistatko stereo- ja monoäänen eron? Miten kuvailisit eroa?

 

Katso myös