EMUTE-MUSIIKKITEKNOLOGIASIVUSTO
Emute

1. Tila ja äänikenttä

Kirjoittanut Arto Ruotsala | 02.08.2013

Tässä osiossa keskitymme kuuntelemaan. Käymme läpi tilaan ja ääneen liittyviä käsitteitä ja teemme harjoituksia niiden pohjalta. Harjoituksia varten tarvitset hyvät kuulokkeet tai oikein sijoitetut kaiuttimet (ks. tästä kuva) – kannettavan tietokoneen kaiuttimilla tai pienillä ulkoisilla kaiuttimilla harjoituksien tekeminen ei onnistu.

Miten kuulen?

Ihminen pystyy paikallistamaan äänen suunnan. Äänen paikallistaminen perustuu suurilta osin vasemman ja oikean korvan vastaanottaman äänen väliseen voimakkuus- ja aikaeroon. Pään ja korvanlehtien muodolla on hieman vaikutusta. Näin aivomme oppivat tunnistamaan äänen suunnan ja etäisyyden. Jos kuulet äänen tulevan oikealta, oikea korvasi vastaanottaa ääniaallot hieman vasenta korvaa aikaisemmin ja aistii sen suunnan. Kuulet sen hieman voimakkaampana ja eri sävyisenä oikeassa korvassasi.

Tarkkakorvainen kuuntelija pystyy hahmottamaan musiikkia kuunnellessaan suuren määrän informaatiota. Tunnistamme mm. erilaisia soittimia, soundeja ja rakenteita. Stereoääni mahdollistaa meitä hahmottamaan äänessä myös tilan - voimme ajatella sitä äänikenttänä. Kuulemme miten soittajat sijoittuvat ja millaisessa tilassa he soittavat.

 

kuva 1 - kahdella kaiuttimella voidaan toteuttaa äänen tilavaikutelma

Äänilähteen tai soittajan voi kuvitella olevan myös lähellä tai kaukana. Tällöin puhutaan äänen syvyysvaikutelmasta. Kuuntele esimerkkejä, jotka on soitettu akustisella kitaralla. Minne sijoittaisit soittajan/soittajat äänikentässä? Ajattele sivuttais- ja syvyyssuunnassa. Millaisessa tilassa soittaja(t) on? Esim. pieni huone, sali, kirkko, auditorio tms.

Katso ensimmäisen esimerkin (näyte 1) vastaus tästä

 

 

 

Katso myös